Coming          

Kuinka kaikki alkoi


Suomen TV 2 lähetti 08 05 1986 ensimmäisen jakson Viherpeukalot–puutarhaohjelmasta. Saman kevään aikana tuli jakso, joka oli kuvattu Chelsean puutarhanäyttelyssä Lontoossa. Tämä ohjelma sykähdytti valtavasti ja aloin haaveilla sinne menosta jonain päivänä. Monien asioiden selvittelyjen jälkeen olin vuonna 1987 Lontoossa toukokuun kolmannella viikolla ja kohteena oli Chelsea Flower Show Tältä matkalta sai alkunsa suuri rakkauteni Hostiin.

Chelsean puutarhanäyttelyssä käyminen ensimmäisen kerran oli jotain aivan uskomatonta, uutta, ihmeellistä ja samalla kertaa tutustumista johonkin ennennäkemättömään ja -kokemattomaan. Nähtävää oli hyvin paljon. Ulkoalueilla oli tyylikkäitä ja erilaisia varsinaisesti näyttelyä varten rakennettuja pieniä täydellisiä puutarhoja eri teemoja lähtökohtana käyttäen. Oli iso telttahalli eri kasviryhmien kasvattajia esitellen mitä sykähdyttävämpiä kasveja tropiikin erikoisuuksista meidän kaikkien tuntemiin puutarhakasveihin. Oma huomioni kiinnittyi kuitenkin Hostiin. En ollut koskaan nähnyt Hostaa, jonka lehdistössä olisi keltainen tai valkoinen reunus, tai lehteä, jossa olisi ollut vaaleampaa väritystä lehden keskiosassa, tai kokonaan keltaista tai limen väristä lehteä, tai Hostaa, jossa lehden reuna olisi ollut aaltoileva. Nämä nähtyäni olin täysin niiden lumoissa.

Näihin aikoihin ei meillä ollut vielä kovinkaan laajaa Hosta tarjontaa puutarhamyymälöissämme. Joistain myymälöistä saattoi löytyä muutama erilainen, joilla ei ollut lajikenimeä vaan ’Hosta’ tai ’Funkia’ -nimisinä niitä myytiin. Erikoisempia lajeja ei ollut silloin ainakaan tavallisen puutarhan pitäjän mahdollisuus Suomesta hankkia.
Chelseassa näkemäni Hostat jäivät vaivaamaan mieltäni ja seuraavana keväänä menin sinne uudelleen. Tämän matkan tuloksena toin
” tuliaisena itselleni” muutaman pikkutaimen käsilaukussani. Ensimmäiset tietoiset hankinnat lienevät olleet H. ’Fortunei Aureomarginata’, H. ’Gold Standard’ ja H. ’Brim Cup’.

Näiden ensimmäisten hankintojen jälkeen on kokemukseni ja kokoelmani moninkertaistunut. Suomen liityttyä EU-maiden joukkoon on kasvien tuonti muista EU-maista vapautunut. EU-ulkopuolelta tuotaessa esim. matkatavarana tai tilaten on Kasvitarkastuslaitoksella ohjeet huomioonotettavista asioista. Eniten olen hankkinut Hostia Englannista Ann ja Roger Bowdenilta josta olen aina saanut vahvat ja hyväkuntoiset taimet. Samoin Hosta Nursery Fransenin Hollannista lähttämät taimet ovat olleet ensiluokkaisia. Taimia olen hankkinut myöskin Glenbrooks Plant`silta sekä Naylor Creekiltä Heidän taimensa olvat olleet ensiluokkaisia myöskin. Tukholmassa Zetan taimitarhalla käydessäni olen tutkinut heidän hostatarjontansa Muutamia hankintoja on tehty Älvsjön Puutara messuilta Tukholmassa sekä Göteborgissa käydessäni ystävien luonta sekä Apple Court Nurseryltä

Suurinta iloa ovat kuitenkin tuottaneet ystävät, jotka ovat löytäneet Hostien kauneuden. Nämä ystäviltä vaihdetut / saadut taimet ovat kaikkein rakkaimpia.

Hostat jaetaan eri kokoluokkiin kasvukorkeuden mukaan
m =mini 10 – 20 cm, S=pieni 20 – 40 cm, M=keskikoko 40 – 60 cm, L=iso 60 – 90 cm, XL=hyvin iso 90 – 150 cm, H=mahtava yli 150 cm. Hostalajikkeita jalostetaan ja rekisteröidään jatkuvasti uusia ja toinen toistaan kauniimpia kasvumuodoltaan, lehdistöltään ja kukinnaltaan. Joidenkin Hostien kukat myöskin tuoksuvat. Siementaimesta tai mutaatiosta kasvatetun Hostan tie rekisteröidyksi uudeksi lajikkeeksi on hyvin pitkä. Rekisteröinnin tekee AHS American Hosta Society. Jokainen toki voi omaksi ilokseen kavattaa siemenestä taimia, mutta ne ovat siementaimia itselle ja ystäville, niitä ei voi myydä eikä luovuttaa nimilajikkeina.
On myöskin Hostia, joita voi saada ainoastaan huutokaupasta USA:ssa, ja esim. lajike Red Dragonin hinta on noussut parhaimmillaan n. 600 – 700 US dollariin.

Suuren puutteena pidän Hostia käsittelevän suomenkielisen kirjallisuuden huonon saatavuuden. Useissa arvostetuissakin puutarhakirjoissa niiden moninaisuus käsitellään hyvin suppeasti vain sivumainintana, eikä niitä esitellä jalostuksen, lajikkeiston, kasvun, kukinnan tai kestävyyden kannalta.

Joitain lajikkeita on ollut puutarhassani nimettöminä vuosien ajan ja niiden lajikenimet on pystytty selvittämään vasta aivan viimevuosina. Esimerkkinä mainittakoon kauniin kasvumuodon, terveen ja kauniin vihreän lehdistön omaavan H. ’Giganthea’. Tälle Hostalle olen antanut lisänimen ’Glen Story’ ( oma lisänimi - ei virallinen ), koska hyvä ystäväni USA:ssa tunnisti kasvin. Toinen, joka myöskin on ollut vuosia nimettömänä, on H. ’Sharmon’. Muutamista Hostistani on nimilappu kadonnut, lieneekö harakat olleet asialla ja ovat siksi nimeä vailla.

On vaikea sanoa, mikä on perimmäinen syy, millä perusteella valitsen uudet taimet. Se voi olla lehdistön väri, kasvukorkeus tai vaikka lajikenimi. Hostillahan on todella hurmaavia rekisteröityjä nimiä, kuten esim. Aurora Borealis, Summer Music, Moonlight, Moonlight Sonata, Snow White, White Christmas, Night Before Christmas, Fried Bananas, Dance With Me ja monia monia muita. Yksi, joka oli muutama vuosi sitten pakko saada, oli H. ’Finlandia’. Pienenä taimena hankittu Hosta ottaa monia vuosia ennenkuin se on kehittynyt täysikasvuiseksi, ja siitä on tullut lumoava kaunotar.

Vastoinkäymisiä on matkallani ollut myöskin. Kaikki hankitut taimet eivät ole selvinneet ankaran talvemme yli kevääseen. Joidenkin menehtymisen syynä voidaan pitää omaa taitamattomuutta niin kasvupaikan valinnan kuin hoidonkin suhteen tai lajike on ollut liian arka meidän oloihimme.


Olen kerännyt näille sivuilleni kuvia puutarhassani kasvavista Hostista. Mukana on myöskin muutamia kuvia siementaimista ja kumppanikasveista. Kuvat ovat kaikki otettu vuoden 2004 kesän ja alkusyksyn aikana. Ihan kaikki Hostani eivät ole vielä saaneet paikkaansa sivuillani.
Seuraava sivu / Next Page
Coming
Etusivulle / Front page



Helsinki Vantaa lentosema
Helsinki Vantaa Airport

Lämpötila muutos
Laita haluamasi lämpötila boxiin ja paina reset saat
näkyville vastaavan Celcius tai Farenheit arvon
Lämpötila   F: C:
All images and content 2004
by Oili Kaijomaa Mailbox <kuunlilja@villametsola.com>